Nykyiset ratkaisut eivät korjaa ilmastonmuutosta. Tätä tosiasiaa ei muuta yksikään ilmastokonferenssi. Kasvihuonepäästöt jatkavat kasvuaan, eikä se ole siksi, että ihmiset pahuuttaan haluavat saastuttaa, vaan koska kovasta uskosta huolimatta uusiutuva energia ei ole valmis.
Tämän takia poliitikot haluavat ohjata energian kulutusta ympäristöä vähemmän kuormittaviin muotoihin. Uusiutuvalle energialle on annettu suuret tuet ja lisäksi uudeksi aiheeksi on noussut hiilivero, joka asettaisi vähäpäästöiset tuotteet etulyöntiasemaan.
Hiilivero on kannatettava ajatus, mutta siinä on epäkohtia ja se jättää itse ongelman ratkaisematta. Ensinnäkin hiilivero vaikuttaa eniten pienituloisten elämään hintojen nousun takia, kun taas suurituloiset ovat vapaita valitsemaan myös saastuttavia muotoja.
Lisäksi hiiliveroa on yhtä vaikea myydä kuin lämpötilarajoja ja abstrakteja tavoitteita suurille saastuttajamaille kuten Kiinalle, Iranille ja Saudi-Arabialle. Valitettavasti hiiliveron toimivuus on kiinni globaalista yhteisymmärryksestä, ja siksi on lähes mahdotonta saavuttaa kaikkia miellyttävä lopputulos. Siksi tarvitsemme jotain muutakin kuin sääntelyä planeettamme pelastamiseksi.
Tukien ongelma sen sijaan on se, että ne ruokkivat nykyistä järjestelmää, eivätkä anna tilaa uusille ideoille. Olemme kuulleet jo vuosikymmeniä saman tarinan: jos tätä ja tätä tuetaan vielä pari vuotta, se ottaa tuulta siipien alleen ja siitä sitten kasvaa merkittävä tekijä. Lisäksi se kuulemma ”maksaa itsensä takaisin”. Tosiasiassa tukien maksamiselle ei löydy loppua. National Energy Agency:n (2016) mukaan maailma maksaa n. 100 miljardia dollaria vuodessa ja määrä tulee kasvamaan yli 220 miljardiin 2035. Tällainen rahasyöppö ei ole kestävä ratkaisu ihmiskunnan suurimpaan haasteeseen.
Kun ihmiskunta on joutunut kriisiin, avain on aina ollut tukien ja verojen sijaan innovaatioissa. Mitä ihmiskunta teki, kun valaat pyydystettiin rasvan takia sukupuuton partaalle? Keksi petrolin. Mitä ihmiskunta teki, kun Lontoo oli hukkumassa hevosten lantaan ja ruhoihin? Keksi auton. Entä mitä ihmiskunta teki, kun varhaiset autot tekivät ilmasta sietämättömän? Keksi niihin katalysaattorin.
Suuret ja tarpeelliset muutokset eivät olisi koskaan tulleet vain esimerkiksi verottamalla valaan rasvaa ja hevosten käyttöä tai tukemalla kävelemistä kärryjen tai autojen sijaan. Suuret ja tarpeelliset muutokset ovat olleet luonteeltansa teknillisiä ja mikä parasta, ne voidaan myydä muille maille.
Innovaatioiden avainaseman takia Suomen tulisi rahoittaa erilaisten tukimuotojen sijaan tiedeyhteisöjä. Lähdetään näinkin radikaalista ajatuksesta: valtaosa ”ympäristöystävällisen toiminnan” tuista tulisi kohdistaa tutkimukseen, eikä jo valmiiksi markkinoilla oleviin tuotteisiin. Lisäksi uuden hiiliveron tuototkin voidaan ohjata innovaatiotyöhön.
Lopuksi ollaan hetki rehellisiä: sillä ei ole mitään väliä, jos Matti Meikäläinen Suomesta luopuu autosta, lihasta tai matkustelusta. Silläkään ei ole mitään väliä, jos näitä Meikäläisiä olisi vaikka 11 miljoonaa, tuplat Suomesta. Jos me haluamme olla ilmastonmuutoksen ratkaisijamaa, se ei tapahdu yksittäisten kulutuspäätösten ansiosta, vaikka kuinka hyväsydämisiä ne olisivat. Se tapahtuu vain, jos Suomesta tulee sellainen innovaatio, joka pelastaa maailman.