Binga Tupamäki

Käsitän ihmisoikeuksien ytimenä sen, että ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Lisäksi meillä on synnynnäinen halu päättää itse elämästämme.

Vapaus merkitsee ennen kaikkea ihmisen näkemistä yksilönä. Poliittiset päättäjät eivät tiedä kansalaista paremmin millaisia päätöksiä hänen tulisi tulisi tehdä arjessaan.

Mahdollisuuksien tasa-arvo mahdollistaa vapauden. Mikäli lähtökohdat ovat huonot, yhteiskunta ojentaa työkalut, kuten terveyspalvelut, riittävän sosiaaliturvan sekä koulutuksen paremman elämän rakentamiselle. Yhteiskunta ei saa kuitenkaan tasata varallisuutta tai menestystä. Se johtaisi vakaviin kannustinongelmiin.

Toisin kuin vasemmalla laidalla väitetään, taloudellinen vapaus toteutuu parhaiten markkinataloudessa. Riskinotto ja kilpailu yritysten kesken luovat hyvinvointia. Demokraattisin mahdollinen talousjärjestelmä on vapaiden pääomien kapitalismi, jossa valtio on talouskasvun mahdollistaja ja vartija, ei päämoottori.

Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Vapauden hinta on yksilön vastuun kasvaminen samassa suhteessa. Jokaisen on lähtökohtaisesti kannettava vastuu omasta elämästään ja tekemistään päätöksistä.

Ideaalimaailmassa yksilöillä ei ole vastuu vain omasta menestyksestään, vaan myös perheensä ja lähipiirinsä hyvinvoinnista. Viranomaisen ei kuuluisi olla lähiomainen. Välittäminen tulisi ulkoistaa valtiolle vasta viimesijaisena keinona.

Minulle vastuun kantaminen tarkoittaa myös kauaskantoisia ja ylisukupolvisesti oikeudenmukaisia päätöksiä. Politiikassa tulee huolehtia myös tulevien sukupolvien taakasta, oli kyse Suomen velkataakasta tai globaalista ilmastonmuutoksesta.

Vastuu tarkoittaa erityisesti kykyä tehdä vaikeita päätöksiä. Jonkun on kyettävä sanomaan “ei” pohjattomille lupauksille ja kaunopuheille. Saavutetuista eduista on myös osattava tinkiä vaikeina aikoina.

Isänmaallisuus on muutakin kuin Lippulaulua, sotien muistelua ja maanpuolustusta. Minulle se tarkoittaa erityisesti halua nähdä Suomen ja suomalaisten menestyvän. Eihän sitä muuten politiikkaa jaksaisi.

Näen isänmaallisuuden valmiutena tehdä osansa Suomen itsenäisyyden ja hyvinvoinnin vaalimiseksi. Meitä edeltävät sukupolvet ovat uhranneet mittaamattoman paljon maamme eteen – ja saman verran meiltäkin odotettaisiin tosipaikan tullen. Isänmaallisuus yhdistää meidät sukupolvien mittaiseen ketjuun, jossa kukin vuorollaan koittaa luoda parempaa tulevaisuutta.

Isänmaallisuus ja maailmanpolitiikka ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa. Pienenä maana kansainvälisyys ja avoimuus vahvistavat asemaamme maailman suurissa pöydissä. Suomen ääni kuuluu parhaiten liittolaistensa kanssa yhdessä, kuten Euroopan unionissa ja Natossa.

Vaikka Suomi on Euroopasta katsottuna idässä, on se vakaasti osa länttä. Isänmaallisina seisomme samalla länsimaisten arvojen takana. Se tarkoittaa tuhansien vuosien aikana kehittynyttä eurooppalaista yhteiskuntafilosofista perinnettä, jonka kulmakivinä ovat sivistys, rationaalinen ajattelu, jakamaton ihmisarvo ja oikeusvaltioperiaate.

Osaan olla joskus turhan filosofinen, mutta politiikassa minua on ohjannut realistinen pohjavire. Jotkut kutsuvat sitä maalaisjärjeksikin, vaan kaupunkilaistyttönä en tätä termiä liikaa kehtaa käyttää. On tärkeää tuntea rajalliset resurssit ja varoa teeskentelyä.

Poliitikkojen antamat liian suuret lupaukset ovat suurin syy hyvinvointivaltion vaikeuksiin. Hyvinvointivaltion ongelmassa on kyse samasta ilmiöstä kuin yhteismaan ongelmassa. Äänestäjät helposti valitsevat eniten itselleen etuja lupaavat poliitikot valtaan, eivätkä ajattele talouden realiteetteja.

Lisäksi yhteiskunnan tilaa ja sen haasteita on pystyttävä tarkastelemaan sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, ei sellaisina kuin toivoisimme niiden olevan. Liiallinen ideologisuus, jota esimerkiksi sosiaalisen median siivittämä aktivismi ruokkii, on puutteellista.

Hankalistakin asioista on neuvoteltava. Toisen osapuolen hiljentäminen morsalisoimalla ei ole avointa tai kypsää keskustelua. Kansalaiset arvostavat rehellistä ja suoraselkäistä politiikkaa. Tämä on erityisen tärkeää aikana, jolloin populismi oikealla ja vasemmalla sekä epäluottamus yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan ovat nousussa.

Politiikasta voi syntyä kova vaikutelma, sillä päätöksenteossa tunteille ei saa antaa liikaa valtaa. Järjestys on pidettävä. Minut tunnetaan jämäkkänä johtajana, mutta se ei pakota kylmyyteen tai koppavuuteen.

Lempeys on tietoinen toimintatapa, jossa nähdään ja kohdataan ihmiset positiivisen kautta. Se on kykyä toimia inhimillisesti, rakentavasti ja arvostavasti myös silloin, kun näkemykset eroavat toisistaan.

Tämä tarkoittaa myös uskoa siihen, että kaikki haluavat paremman maailman, mutta meillä on vain eri ratkaisuehdotuksia. Kukaan ei ole automaattisesti paha, vaan meillä on erilaisia puutteita tai vaillinaisuuksia. Suopea tulkinta kanssaihmisestä auttaa jaksamaan politiikassa, eikä asiakysymyksistä muodostu niin henkilökohtaisia.